MIKSI AMMATILLISTA APUA
Jokaisella meistä on elämässään hetkiä tai vaiheita, jolloin hyötyisi ammatillisesta tuuppauksesta, joko yksityisesti tai työssään.
Viisas ei joudu keksimään kaikkea yksin, vaan nopeuttaa asioita vaihtamalla ajatuksia ja kokemuksensa toisen kokeneen kanssa.
Vakavienkin asioiden käsitteleminen voi olla keveää ja mukavaa. Silti tehokasta.
AMMATILLISET TERAPIA- JA VALMENNUSPALVELUT
Olen yli 20v toiminut eri organisaatioissa, jotka tuottavat asiakastyö- ja koulutus- sekä työnohjaus- ja terapiapalveluja Helsingissä ja Tampereella. Teen niitä, nyt yksityisesti, Tmi Suvi Wikström.
Menetelmäni ja orientaationi ovat systeemi- siä; voimavara- ja tulevaisuuskeskustelu, ratkaisukeskeinen terapia, gestalt eli hahmo-terapia, NLP sekä luovat, toiminnalliset ja ryhmätyön menetelmät.
Uusimpana tehokkaana ja luontevana apuvälineenä käytän halukkaille korva- ja kehoakupunktiota joko sellaisenaan tai keskustelun tukena.
Kaikkiin käyttämiini konsteihin minulla on asianmukainen menetelmäkoulutus. Olen Valviran (TEO) hyväksymä psykoterapeutti.
Luomme yhdessä sen mitä tahdot ja mikä myös oikeasti toimii.
- Tule yksin, kaksin tai vaikka perheenä
- Selkiyttävät keskustelut ja hetken helpotus
- Pidempikestoinen tavoitteellinen prosessointi
- työnohjaus, konsultaatio, valmennus ja koulutus
UUTTAMuksuoppiklinikka, palkitseva tapa tehdä nuoren pulmista oppimistavoitteita. Rekisteröity tuote, joka menestyy maailmalla.
- Nopeasti aika selkiyttävään keskusteluun
- Aikaa itselle - uskalla haaveilla, tavoitteistaa ja sitten toteuta se
- Haluamasi muutos on jo alkanut ja usein se on helpompaa kuin ensin voisi luulla...
Voit olla yhteydessä vaikka heti. Toimipiste sijaitsee Tampereen ydinkeskustassa.
Teen asiakas- ja yrityskäyntejä myös yhteis- työssä toisten osaajien kanssa, sekä puhelin- ja skypeneuvotteluja. Nopeimmin saat kontaktin / ajan käyttämällä tekstiviestiä.
Tmi Suvi Wikström
tmi_suvi.wikstrom@therapist.net
0400 - 429 669
(tekstiviestillä)
Auringonpaikka
Näsilinnankatu 25 B III krs
33200 Tampere